maanantai 7. kesäkuuta 2010

Shelttilenkki 29.5.2010

Shetlanninlammaskoira foorumilla käytiin toukokuussa keskustelua, että olis mukava järjestää joskus Joensuussa shelttilenkki. 29.5. - 30.5. oli Joensuussa Suvikarelia, eli suuri koiranäyttely, joten ajateltiin järjestää lenkki tuolloin, jotta pari ulkopaikkakuntalaistakin pääsisi mukaan lenkille.

Sovittiin muiden kanssa, että tavataan Utran harjuilla, jossa olisi upeat puitteet koirien kanssa lenkkeilyyn. Paikalle saapui Armin ja minun lisäksi kolme koirakkoa. Cara, Iiris ja Ronja.


Armi ja Ronja tutustuuvat toisiinsa.


Soopelineidit leikin tiimellyksessä.


Utran harjuilla oli kiva kulkea, kun muita ihmisiä/koiria ei ollut lähettyvillä, niin uskalsi pitää Armiakin irti. Aina välillä piti koirin jäädä tutkimaan kaikkia uusia jännittäviä hajuja :)



Utran harjuilla on myös suuren suuri soramonttu, jonne mentiin koirien kanssa temmeltämään.



Tässä 1,5 -vuotias Cara.


2-vuotias Iiris-sheltti.


Armia naurattaa ;)


Soramontuilla oli kyllä kiva käydä, koska siellä oli niin epätasainen maasto, että sai koiratkin vähän uusia kokemuksia. Tässä montussa oli ihan järkyttävän jyrkkä rinne, jota koirat sitten juoksivat alaspäin ja taas väsyneenä takaisin ylös. Onneks Armi ei menny ihan alas asti, koska luulen, että miun ois varmaan muuten pitäny lähtee se ite hakemaan :D sora oli kuitenkin sen verran upottavaa, että siinä pieni shetlantilainen väsähti aika hyvin. Kotiin kun päästiin, niin neiti nukku tyytyväisenä koko loppuillan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti